Ajankohta

10.1.2020 17:00 – 10.1.2020 20:00

Paikka

Läntinen Brahenkatu 2, 4krs.

Hinta

10 €

Tapahtumaluokka

Parkkitoiminta
tyttö ja nalle lukee kirjaa
← Takaisin

Perjantaiparkki on erityislasten sekä heidän sisarten oma ilta Ystävätuvalla. Ilta rakentuu rennon yhdessäolon ja puuhastelun ympärille, jonka lomassa nautitaan myös maittava iltapala. Hoitajia varataan tarpeen mukaan. Perjantaiparkkien tarkoitus on tuoda lapsille ja sisaruksille onnistumisen ja mukavan tekemisen hetkiä vertaisessa seurassa eri teemoilla. 

Perjantaina 10.1.2020 sukellamme satujen taikamaailmaan.

Toiminnassa otetaan huomioon mukaan ilmoittautuneiden lasten vahvuudet. Käytämme perjantaiparkeissa kuvia ja viittomia kommunikoinnin ja toiminnanohjauksen tukena.

Lapset ovat perjantaiparkeissa pääsääntöisesti ilman vanhempia, mutta toki vanhempi voi tulla yhdessä lapsen kanssa tutustumaan uusiin kavereihin ja toimintaan. Lapsen voi myös ilmoittaa vain osaksi aikaa perjantaiparkkiin mikäli kolme tuntia tuntuu liian pitkältä ajalta. Lapsi voi myös tulla oman avustajan tai tukihenkilön kanssa perjantaiparkkiin.

Perjantaiparkin osallistumismaksu on 10 €/lapsi. Osallistumismaksu maksetaan paikan päällä. Osallistumismaksu pitää sisällään iltapalan, materiaalit sekä osaavan henkilökunnan ohjauksen ja tuen. Mukaan mahtuu rajallinen määrä lapsia, olemme kaikkiin yhteydessä ilmoittautumisajan mentyä umpeen.

Tapahtuma on tarkoitettu pääkaupunkiseutulaisille.

Ilmoittautumiset vuoden ensimmäiseen perjantaiparkkiin ma 6.1. mennessä ilmoittautumislomakkeen kautta. Lisätietoja voit kysellä Emmiltä emmi.nuopponen@kvtuki57.fi tai p. 040 522 2138, voit myös jättää viestin vastaajaan.

Huom! Myös sisarukset ovat lämpimästi tervetulleita perjantaiparkkipäivään!

 

Peruutusehdot:  Vahvistetun osallistumisen perjantaiparkkiin voi perua veloituksetta 12 tuntia ennen alkamisajankohtaa.  Lyhyemmällä aikavälillä peruutetusta ilmoittautumisesta veloitetaan osallistumismaksu 10€.

 

 

Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.